8.9.2017

MEHEVÄ IRISH COFFEE-PIIRAKKA

Hyvää perjantaita kaikille ja mikäs oliskaan sen parempi kuin aloittaa viikonlopun vietto herkullisen piirakan merkeissä!

IMG_3618

Pohja

150g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Irish coffee-täyte

1 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
2 prk (400g) Arlan Irish Cream-rahkaa
2 dl kuohukermaa
1 pussi Pirkka suklaahippuja

IMG_3610

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon kananmuna. Sekoita kuivataineet keskenään ja ripottele vähitellen taikinan alun joukkoon samalla sekoittaen. Levitä taikina voideltuun taikina vuokaan ja jätä syrjään odottamaan täytteen valmistumista.

Sekoita sokeri ja perunajauhe keskenään ja jätä hetkeksi syrjään. Sekoita varovasti sähkövatkaimella toisessa kulhossa kerma ja rahka keskenään. Lisää niiden joukkoon samalla sekoittaen ja pienissä erissä perunajauho ja sokeri seos. Kun rahkatäyte on valmista kaada vielä suklaahiput sekaan ja sekoita ne lusikalla täytteen sekaan.

Kaada täyte piirakka pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoikua. Tarjoiluun sopii ehdottomasti suklaakastike!

2 kommenttia: