16.8.2017

MANSIKKA-BANAANI PIIRAKKA LOPPUKESÄN KAHVIPÖYTÄÄN

IMG_3262

Pohja:

100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 kananmuna


Täyte:

3-5 dl tuoreita- tai pakastettuja mansikoita
2 isoa banaania
1 prk (150g) maitorahkaa
1 dl sokeria

Sekoita voi, jauhot ja sokeri sekaisin pienessä kuljossa. Ota sivuun hieman taikinaa erilliseen kulhoon, joka laitetaan sitten piirakan päälle. Levitä taikina hyvin voideltuun piirakkavuokaan.


Valmistetaan lopuksi täyte. murskaa banaanit kulhossa ja lisää joukkoon maitorahka ja sokeri. Levitä täyte piirakkavuokaan pohjan päälle. Asettele mansikat päälle ja lisää lopuksi pinnalle sivuun laitettu taikina. 

Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, niin että taikina saa kauniin ruskehtavan värin pintaasa! Anna piirakan jäähtyä kunnolla tai jopa olla jääkaapissa vielä ennen tajoilua jäähtymisen jälkeen. Piirakka oli parempaa vähän viileampanä, sopii hyvin vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa! 


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Joko olet osallistunut arvontaan blogissani? Jos vastaus on ei, käy osallistumassa maukkaaseen arvontaan edellisessä postauksessa! Tarkemmat ohjeet löydät sieltä.

1 kommentti:

  1. Ihanan näköinen! Tää postaus niin kiva, pitää tehä oma vaikka mustikkapiirakasta tonne blogin puolelle ja kokeilla joskus tätä vaikka ihan muffinseina? :)

    VastaaPoista