24.7.2017

OREO-SUKLAA JUUSTOKAKKUPALASET

IMG_2980

Pohja

1 pkt oreo-keksejä
75g voita

Täyte

4 liivatelehteä
2 rkl vettä
1/2 - 1 pkt oreo-keksejä
2 dl kermavaahtoa
1 prk Valion suklaa tuorejuustoa
1dl sokeria (halutessa voi lisätä täytteen joukkoon)


IMG_2964
Murkaa keksit muruiksi ja kaada joukkoon sulatettu voi. Leikkaa leivinpaperista sopivan kokoinen pala neliskulmaiseen vuokaa ja asettele leivinpaperi vuokaan kokonaan reunoille asti niin että se tulee veilusti yli. Kaada sitten sen päälle keksi seos. Tasoittele seos pohjalle ja laita jääkaappiin siksi ajaksi kun täytettä valmistetaan. 

Laita liivatelehdet kylmään veteen ja vaahdota kermavaahto löysäksi vaahdoksi. Kaada tuorejuusto erilliseen astiian ja sekoita mukaan murskatut oreo-keksit Kiehauta 2 rkl vettä ja lisää kuiviksi puristeltut liivatelehdet kiehuvaan veteen. Soikoita ja lisää tuorejuuston sekaan ohuena nauhana samalla sekoittaen.

Kääntele mukaan myös kermavaahto ja kaada lopuksi jääkapissa olevaan kakkuvuokaan pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli.

Nosta kakku varovasti leivinpaperin reunoista pöydälle ja leikkaa sopivan kokoisia palasia. Koristele Oreo-kekseillä ja sen murusilla. 

17.7.2017

PASSION-SITRUUNA TÄYTEKAKKU

Tuossa pari viikkoa sitten, meidän luona kävi vierailulla pikkusiskoni ja pikkuveljeni pohjoisesta. Päätin tehdä tervetuliaiskakun heille. Täytteenä oli ihana passion-sitruuna, joka oli mukavan raikas kesäpäiville.

IMG_2908

Kakkupohja:

4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:

kostutukseen
vettä ja sitruunanmehua

2 dl kuohukermaa
1 prk sitruuna rahkaa
1 passionhedelmä

Koriseeksi:

Kuohukermaa
Marenkia
sitruunaa
Passionhedelmän viipaleita

IMG_2903

Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot erillisessa kulhossa keskenään ja sekoita ne mukaan muna-sokerivaahtoon vähitellen samalla sekoittaen. 

Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 45 minuuttia. Kumoa valmiskakku ritilälle jäähtymään. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan, jotta kakun kokoamisen voi aloittaa.

Valmista täyte vaahdottamalla kuohukerma ja sekoita joukkoon rahka. Puolita passion ja kaavi kaikki hedelmän lihat kerman sekaan kummastakin puolikkaasta. Sekoita hyvin!

Aseta kakun pohja tarjoilulautaselle ja kostuta kakku sitruunavedellä. Lisää kerros kermavaahtoa ja aseta päälle toinen kakkupohjan palanen. Tee sama juttu ja aseta lopuksi kakun päälinen, kostuta. Levitä kakku kokonaan kermavaahdolla ja koristele!

12.7.2017

KESÄN ITSETEHDYT JÄÄTELÖT OSA 2. - JUGURTTIJÄÄTELÖT

Jäätelökesä saa nyt jatkoa maukkailla jugurtti jäätelöillä! Lisää on myös luvassa...

IMG_3030

Kirsikka-suklaa jugurttijäätelö

Valion kirsikkajugurtti
Fazerin sininen suklaalevy

Mustikka jugurttijäätelö

Valion mustikkajugurtti
Mustikkakeittoa

Kaada kirsikka jugurttia jäätelö muotteihin ja pakasta. Kun jäätelöt on jäässä kaada päälle sulatettu suklaa ja anna jähmettyä kunnolla. Jäätelöt ovat valmiita nautittavaksi.

Kaada kulhoon mustikkajugurttia, sekoita varovasti mustikkakeitto ja annostele jäätelö muotteihin. Pakasta jäätelöt!

9.7.2017

GRANAATTIOMENA JUUSTOKAKKU

Aivan uusi juustokakku testaus, joka oli vaan yksin kertaisesti pakko jälleen kerran kokeilla anopin vierailulle. Granaattiomenan ystäville kakku on loistava. Päällys oli ainoistaan hintava, kun yhden granaattiomenan hinta oli siinä melkein 5 eurossa, mutta päälykseen voi myös käyttää ainakin Pirkalta löytyvää pakaste granaatinomenan siemeniä! Tässä kakkuun myös pieni rahan säästövinkki, jota kannattaa hyödyntää.

IMG_2881

Pohja

1 kananmuna
1/2 dl sokeria
2/3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl voisulaa
N. 1/2 rlk sitruunamehua

Granaattiomena täyte

4 liivatelehtelä
200g granaattiomena tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 rkl vettä

Granaattiomena hyytelö

1 iso granaattiomenan siemeniä
hyytelö sokeri

IMG_2892

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhot vähitellen muna-sokeri vaahtoon samalla sekoittaen. Lisää voisula joukkoon ja sitruunanmehu antamaan makua. Värjää pohja halutessa punaiseksi elintarvikevärillä. 

Aseta irtopohjavuoan (halkasijaltaan 18) pohjalle leivinpaperi ja leikkaa ylimääränen paperi reunoilta pois. Kaada pohjan taikina vuokaan ja paista uunissa 200-asteessa n. 8 minuuttia kunnes tikulla tökätessä taikina ei enää tartu tikkuun.

Anna pohjan jäähtyä ja valmista kakuun täyte sillä aikaa. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta 2 rkl vettä kattilassa ja lisää joukkoon kuivaksi puristetut liivatteet. Laita tuorejuusto astiaan ja sekoita joukkoon liivateneste ohiena nauhana samalla sekoittaen. Vaahdota kermavaahto ja lisää tuorejuusto samalla sekoittaen. Lisää sokeri joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.

Kun kaukku on ollut esim. tunnin verran jääkaapissa voi siihen alkaa tekemään granaattiomena päällystä. Levitä kakun päälle granaatinomenan siemeniä reilulla otteella ja valmista hyytelö purkin ohjeiden mukaan ja kaada siemenien päälle. Jäähdytä jääkaapissa mielellään yön yli.

6.7.2017

APPELSIINI PANNUKAKKU

Meidän viime viikkoinen löhöily sunnuntai alkoi maukkailla pannukakuilla, jotka sai pienen muutoksen heti alkuun. Huomasin keittiössä lojuvan viimeisen appelsiinin, jonka käyttäminen pannukakkuun oli loistava idea. Valmis pannukakku oli erittäin hyvää ja saa minulta kuin myös mieheltäni suuret suosittelut teidänkin aamias pöytään!

IMG_2854

Tatvitset:

1 appelsiini
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
8 dl kevyt maitoa
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja kananmunat sekoittaen hyvin samalla. Raasta joukkoon appelsiinin kuori ja puolikkaan appelsiinin mehut. Lisää lopuksi samalla sekoittaen sulatettu ja jäähtynyt voi.

Paista uusissa 200 asteessa n. puoli tuntia!

Anna jäähtyä ennen tarjoilua ja raasta päälle vielä vähän appelsiinin kuorta. Päälle sopii todella hyvin hunaja!!

IMG_2859

2.7.2017

MIHIN KÄYTTÄÄ VOILEIPÄKAKUKUSTA JÄÄNEET LEIVÄN REUNAT?

Voileipäkakun teossa jää lähes aina ylimääräiseksi paahtoleipien reunat, jotka leikataan pois leivistä. Kysymykseksi jää mihin ne voisi hyödyntää? Älä siis heitä hyvää ruokaa roskiin, sillä tässä on nopea ja helppo resepti, joka estää turhaa hävikkiä!

IMG_2806

Tarvitset:

Paahtoleivän reunat
Iso loraus rypsiöljyä
Grillausmaustetta
Paprikamaustetta
Persillade maustesuolaa
Mustapippuria

IMG_2814 IMG_2817

Levitä pellille leivinpaperin päälle kaikki paahtoleivän reunat, mitä on jäänyt yli. Kaada öljyä, niin että kaikki saavat sitä pintaansa. Lisää mausteet joukkoon ja sekoita erittäin hyvin. Paista uunissa 200 asteessa n. 15-30 minuuttia. Leivän palaset ovat valmiita heti kun ne ovat erittäin rapeita, joten tarkista rapeus välillä paiston aikana! Nauti hyvän dipin kanssa!